Ajatuksia aluksi

Koiran hankkiminen merkitsee 10 - 15 vuoden sitoutumista. Se on harkittava ja suunniteltava tarkkaan. Koiraa on ulkoilutettava joka päivä, satoi tai paistoi, sen kanssa on leikittävä ja se tarvitsee johdonmukaisen kasvatuksen. Koiran hankintahinta on aina vain pieni osa koiranpidon kuluista. Sille on ostettava ruokaa, se on rokotettava, tarvittaessa sen on saatava myös eläinlääkärin hoitoa ja lomien ajaksi sille on ehkä palkattava hoitaja.

Koiranpennut eivät ole sisäsiistejä ellei niille sitä opeteta ja ne saattavat olla yllättävän vilkkaita ja innokkaita tuhoamaan paikkoja. Ja jopa koiran jättäminen yksin kotiin ei käy niin vain, vaan se on totutettava siihen vähitellen. Koira voi tietenkin elää myös pihalla häkissä, mutta ei missään nimessä pentuna. Kaikista paras paikka koiralle on olla sisällä "laumansa" kanssa. Mutta jos aiot pitää koirasi ulkokoirana muistathan, että eläinsuojelulaissa on määrätty häkin minimikoko ja muut vaatimukset.

Koiraa ei saa valita pelkän ulkonäön perusteella, vaan myös sen luonteeseen on kiinnitettävä huomio. Ota selvää myös kyseisen rodun liikunnantarpeesta, toiminnanhalusta, perinnöllisistä sairauksista ja turkinhoidon työläydestä. Pentua ei saa erottaa emosta ennen 7-8 viikon ikää. Älä osta koiraa ihmiseltä, joka kohtelee koiriaan huonosti, ja muista aina tehdä kirjallinen sopimus kaupasta. Parasta olisi ostaa pentu vastuuntuntoiselta kasvattajalta, silloin tietää mitä saa. Muista käyttää aikaa hyvän kasvattajan ja sen oikean pennun etsimiseen.

Valmistaudu ennen pennun tuloa

Ennen kuin pentu tulee taloon, olisi hyvä hankkia muutamia varusteita sille:

kaulapanta
talutushihna
ruoka- ja juomakuppi
kynsisakset
penturuokaa
harjoja
nukkumapaikka
puruluita
leluja

Aluksi olisi hyvä olla ainakin edellä mainitut tarvikkeet. Kaulapannan tulisi mieluiten olla nahkaa, muista katsoa ostaessasi ettei se ole liian suuri pennulle. Aikuiselle koiralle on sitten jo ostettava uusi, suurempi panta. Talutushihnana paras olisi myös nahkainen hihna, se on kaikista kestävin ja pitkäikäisin.

Ruoka- ja juomakuppien tulisi olla terästä, koska jotkut koirat saattavat olla muoville allergisia ja pentu melko varmasti jyrsii kuppiaan. Teräskuppeihin ei myöskään jää bakteerit pesimään toisin kuin jyrsittyihin muovikuppeihin.

Hanki koiralle ruoat vasta, kun olet ensin keskustellut kasvattajan kanssa siitä millaista ruokaa pennulle tulisi syöttää. Myös harjoista kannattaa kysyä kasvattajalta, koska erilaiset turkinlaadut vaativat erilaisia hoitovälineitä. Kynsisaksia on monenlaisia ja kokoisia, joten niiden hankintaankin kannattaa kysyä neuvoa kasvattajalta.

Pennun nukkumapaikan tulisi sijaita rauhallisessa paikassa, missä se saa nukkua rauhassa silloin kun haluaa. Pennulle voi ostaa eläinkaupasta koirille tarkoitetun sängyn. Sinne on laitettava myös pehmeä peitto.

Puruluissa ei saa olla ksylitolia, ja kannattaa katsoa minkä kokoisen luun pienelle pennulle ostaa, muistathan, että luut eivät siis ole oikeaa luuta vaan vaikkapa nahkaa. Lelujen on oltava ehdottomasti tarpeeksi suuria, ettei pentu syö niitä ja niiden on oltava turvallisia, eikä niitä pitäisi saada hajotettua pureskelemalla.

Pentu tulee taloon

Kun pentu tulee taloon, sen on annettava rauhassa tutustua uuteen ympäristöönsä. Sille näytetään nukkumapaikat ja ruokapaikat, yleensäkin paikat, joihin se saa mennä. On tärkeää muistaa, että jos koiraa nukuttaa sen on saatava nukkua, eikä sitä saa herättää kesken unien. Pieni pentu tarvitsee paljon unta. Pentu on muistettava myös aina ruokinnan jälkeen viedä ulos, ettei se tee asioitaan sisälle.

Koira on totutettava kaikkeen pentuna. Uusiin ihmisiin, lapsiin, eläimiin, autoihin, roskapönttöihin yms. mitä enemmän pentu on nähnyt sitä rohkeampi ja itsevarmempi se on. Koiraa ei myöskään kannata pitää vain hiljaisissa paikoissa, koska sitten esim. uusivuosi raketteineen saattaa olla sille järkytys.

Ensimmäisenä yönä pentu saattaa ikävöidä emoaan, tuttua kotia ja sisaruksiaan. Voit nukkua ensimmäisen yön pennun vieressä lattialla tai ainakin lohduttaa sitä jos se alkaa vinkumaan.

Palaute
©All copyright E.S/M.S